Uutiset

25.09.2017 / Johnny-Kai Forssell

Talviuintikausi on Luvialla jo ovella

Highslide JS
Avanto- eli talviuintia harrastetaan entistä enemmän. Varsinaisia tilastoja ei ole, mutta sen sijaan yhdistyksiä on perustettu useita ja oma liittokin harrastajilla on. Terveysvaikutuksiakaan ei ole kovin virallisesti tutkittu, mutta yleisesti ollaan sitä mieltä, että hyötyjä löytyy enemmän kuin haittoja. Verenkierto tehostuu, masentuneisuus, univaikeudet erilaiset kiputilat ja jopa astmaoireet helpottuvat taikka katoavat tyystin. Varoituksenkin sanoja löytyy. Humalassa ei avantoon kannata mennä. Sydänsairaitten tulee myös välttää avantoa. Jotkut talviuimarit ovat sitä mieltä, että päätä ei tule kastella. Vankka neuvo on myös kysyä lääkärin mielipidettä ennen kuin avantouintia alkaa harrastaa. -Meillä on avanto auki koko talven. Sauna lämpiää ja sinne sopii mennä ennen taikka uinnin jälkeen. Olemme uimareita varten avoinna sunnuntaisin kello 15- 20 ja keskiviikkoisin kello 16-21, kertoo Hanna Hollmen Luvian Laitakarin Merihelmestä. -Olen käynyt talviuinnilla Laitakarissa nyt neljä vuotta, kaksi kertaa viikossa, kertoo nakkilalainen Hilkka Klankki. Hilkka kertoo miettineensä ystävättären ehdotusta kaksi vuotta, kunnes rohkaisi mielensä ja lähti mukaan. -Sitä oikein odottaa, että pääsee pian avantoon. Matka täältä Nakkilasta, 23 kilometriä, menee joutuisasti. Joskus iltamyöhäänkin kuutamotalviuinti on hienoa!

Kommentit kirjoituksesta

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

 

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Email
Kommentti
Huom!
Roskapostin estämiseksi kirjoita allaolevaan kenttään NUMEROIN paljonko on yksi plus kaksitoista (ilman tätä kommenttisi ei mene perille)
 
Uusi Pori    /    Antinkatu 16 B (3 kerros), Teljäntori, 28100 Pori   /    puh. 044 030 0207    /    email: info(at)uusipori.fi