Uutiset
25.08.2021 / Uusi Pori
Pyöräilyviikko tulee taas – jätä auto kotiin ja polje mukaan kaupungin tempauksiin
Pori on jälleen mukana valtakunnallisella pyöräilyviikolla liikuttaen kaupunkilaisia monipuolisesti. 30. elokuuta käynnistyvä teemaviikko kannustaa kaikenikäisiä hyödyllisen ja ilmastoystävällisen liikkumistavan valintaan erilaisilla tempauksilla. Tulossa on muun muassa reilun kaupan banaanien jakoa vilkkaimmilla pyöräreiteillä, yhteisiä pyöräilyn lomassa tehtäviä aktiviteetteja sekä ohjattuja fatbikelenkkejä. – Pyöräilyviikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia liikkumisen valintojaan ja kulkemaan oman auton sijaan pyörällä. Pori on mitä mainioin pyöräilykaupunki sen kattavan pyörätieverkoston ja tasaisen maastonsa ansioista. Lisäksi laadukkaat maastopyörälenkit palvelevat vauhdikkaampia polkijoita, viisaan liikkumisen työryhmän puheenjohtaja Sanna Välimäki toteaa. Teemaviikkoa vietetään tänä vuonna jo 31. kerran. Viikon aikana järjestetään useita teemapäiviä, jotka innostavat arkiseen hyötyliikuntaan aina lapsesta aikuiseen. Viikolle otetaan varaslähtö lauantaina 28. elokuuta, kun Kirjurinluodossa käynnistyy koko viikon kestävä valokuvasuunnistus. – Kuvasuunnistuksessa etsittävät kohteet on ripoteltu pitkin Kirjurinluotoa. Vihjeet kohteiden sijainteihin julkaistaan Porin kaupungin Instagram-tilillä. Jokaisesta pisteestä löytyy yksi kirjain, joista muodostuu kaksisanainen virke. Kuvasuunnistus sopii mainiosti pyöräretkeksi koko perheelle tai vaikka ystävien kesken, sanoo erityisliikunnanohjaaja Jenni Taimi. Itse pyöräilyviikko starttaa maanantaina 30. elokuuta ohjatulla matalan kynnyksen fatbikelenkillä osana Luonto liikuttaa -hanketta. Lenkit ajetaan hankkeeseen ostetuilla fatbikeilla. Omaa pyörää tai aikaisempaa maastopyöräilykokemusta ei siis tarvita. – Mikäli ei jostain syystä pääse ohjatuille lenkeille, kannattaa muistaa, että fatbikeja pystyy lainaamaan itselle joko pääkirjastosta tai Lavian lähikirjastosta, Taimi vinkkaa. Muita pyöräilyviikon teemapäiviä ovat pyörällä töihin -päivä tiistaina 31.8., pyörällä kouluun -päivä keskiviikkona 1.9., pyörällä treeneihin -päivä torstaina 2.9. sekä pyörällä kauppaan päivä perjantaina 3.9. Pyörällä töihin -päivän aamuna työmatkapyöräilijöille jaetaan Reilun kaupan aamupalabanaaneja vilkkaimmilla pyöräreiteillä ympäri Poria. Pyörällä kauppaan -päivän aikana kaupassa asioivat pyöräilijät saattavat löytää yllätyksen pyörästään. Pyöräilyviikon tempaukset Porissa 28.8. Pyöräilyviikon avaus, koko viikon kestävä valokuvasuunnistus Kirjurinluodossa 30.8. Ohjattu fatbikelenkki 31.8. Pyörällä töihin, banaanien jako pyöräreiteillä 1.9. Pyörällä kouluun 2.9. Pyörällä treeneihin 3.9. Pyörällä kauppaan, yllätysten jako kauppaan pyöräileville Lähde: Porin kaupunkiKommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019