Uutiset
27.08.2021 / Uusi Pori
Porin vuoden keskustateko 2021 on Porin Sininauha ry:n Lissu-palvelupiste
Porin kaupunkikeskusta ry eli Porikorttelit on valinnut Porin Sininauha ry:n huhtikuussa Liisankadulle avatun uudenlaisen Lissu-palvelupisteen Porin vuoden 2021 keskustateoksi. Sininauha ry:n Lissu-palvelupisteeseen ovat kaikki tervetulleita. Tämä tarkoittaa sitä, että toimintaan voi osallistua myös päihtyneenä. -”Toiminta on käynnistynyt vilkkaasti, Lissussa käy päivittäin 30-50 eri henkilöä. Joka päivä Lissuun tulee myös uusia asiakkaita. Asiakkaat voivat osallistua päivän ohjelmaan, tai istua alas juomaan kahvikupposen. Kävijöitä autetaan päivittäin erilaisissa asioissa esimerkiksi etuuksiin ja asumiseen liittyen”, kertoo Porin Sininauha ry:n toiminnanjohtaja Johanna Huhtala. Lissun kaltaiselle palvelupisteelle on sekä Sininauhassa että Porikortteleissa nähty tarvetta. Päihteidenkäyttäjille ei ole aiemmin ollut tarjolla palveluita, ja se on näkynyt esim. Kävelykadun levottomuuksina. - ”Kävelykadun varren yrittäjiltä onkin tullut jo positiivista palautetta häiriöiden vähenemisestä Lissun perustamisen myötä”, toteaa Porin kaupunkikeskusta ry:n toiminnanjohtaja Mari Antikainen. Toiminnan vaikututtavuutta sekä asiakkaisiin että Porin keskusta-alueelle tutkii Tampereen yliopisto. Vuoden keskustateko valittiin nyt toista kertaa osana valtakunnallista keskustatekokilpailua, jonka järjestää Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry. Kilpailun tavoitteena oli löytää uusia käytäntöjä matalalla kynnyksellä, kuten persoonallisuuksia, asioita, ilmiöitä, innovaatioita ja tapahtumia innostamaan Suomen kaupunkikeskustojen kehittämistä. Tämän vuoden palkinto jaetaan Porikortteleiden järjestämien Korttelifestarien yhteydessä lauantaina 28.8.2021 klo 12:15 Eetunaukion lavalla. Lähde: Viestintä PorikorttelitKommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019