Uutiset

06.10.2021 / Uusi Pori

Työvoimakoulutus vaikuttavinta Satakunnassa alkuvuonna 2021

Alkuvuonna 2021 järjestetty ammatillinen työvoimakoulutus on ollut vaikuttavinta Satakunnassa. Ammatillisen työvoimakoulutuksen on elokuun lopussa päättänyt jo yli 1300 asiakasta, joista työttömänä koulutuksen jälkeen on ollut vain kolmannes (32,9 %) kaikista koulutuksen suorittaneista. Koko maan keskiarvo on yli kymmenen prosenttiyksikköä heikompi (43,7 %). Työvoimakoulutuksen vaikuttavuus on parantunut osaavan työvoiman kysynnän kasvaessa ja työpaikkojen tarjonnan lisääntyessä. Ammatillinen työvoimakoulutus on hyvä työllistymisen tuki TE-toimiston asiakkaalle, sillä se on suunnattu aloille, joilla on todennetusti työvoiman tarvetta. Työvoimakoulutuksen tarjonta on monipuolista ja sitä on tarjolla eripuolilla Satakuntaa. Työvoimakoulutuksen kautta voi lisätä ammatillista osaamista ja suorittaa eripituisia työllistymistä edistäviä koulutuksia päivän kestävistä korttikoulutuksista noin kaksi vuotta kestävään lähihoitajan koulutukseen. Osa koulutuksista on suunnattu tietyille työnhakija-asiakasryhmille, kuten nuorille, maahanmuuttajille tai korkeakoulutetuille. Tarjolla on myös työnantajien kanssa toteutettavaa RekryKoulutusta, jonka kustannuksista työnantaja maksaa osan. RekryKoulutuksen tavoitteena on työllistyminen koulutuksen jälkeen ko. työnantajan palvelukseen. Koko Satakunnan työvoimakoulutuksen tarjonta on näkyvillä ja haettavissa osoitteessa www.te-palvelut.fi > "Haussa olevat työvoimakoulutukset". Työvoimakoulutuksen hakusivuilla kannattaa käydä säännöllisesti, sillä etenkin RekryKoulutusten hakuaika voi olla lyhyt. Liitteenä on graafi työttömänä työnhakijana olleiden osuudesta (%) kolme kuukautta koulutuksen päättymisen jälkeen ELY-keskuksittain. Lähde: Satakunnan ELY-keskus

Kommentit kirjoituksesta

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

 

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Email
Kommentti
Huom!
Roskapostin estämiseksi kirjoita allaolevaan kenttään NUMEROIN paljonko on yksi plus kaksitoista (ilman tätä kommenttisi ei mene perille)
 
Uusi Pori   /    puh. 050 3233 058    /    email: info(at)uusipori.fi