Uutiset

20.10.2021 / Uusi Pori

”Enescu merkitsee romanialaisille samaa kuin Sibelius suomalaisille” – Pori Sinfoniettan kamarikiertue soi Kankaanpäässä, Porissa ja Raumalla

Pori Sinfoniettan jousioktetti soittaa 140 vuotta sitten syntyneen romanialaissäveltäjän George Enescun musiikkia Kamari 2021 -kiertueella keskiviikkona Kankaanpään opistossa, torstaina Promenadisalissa ja perjantaina Rauma-salissa. George Enescu (1881–1955) oli romanialainen säveltäjä, viulisti, pianisti, kapellimestari ja opettaja. Enescua pidettiin ihmelapsena ja hän pääsi sisään Wienin maineikkaaseen konservatorioon ollessaan vasta 7-vuotias. Enescun syntymästä tuli elokuussa kuluneeksi 140 vuotta. Pori Sinfoniettan lokakuisen kamarikiertueen teemaksi Enescu nousi Pori Sinfoniettan konserttimestarin Ion Buinovschin ehdotuksesta. – Enescu merkitsee kaikille romanialaisille aivan samaa kuin Sibelius suomalaisille, aloittaa Buinovschi, joka on juuriltaan moldovalainen. – Minulle Enescun musiikki tuli tutuksi 1990-luvulla, kun Moldova itsenäistyi Neuvostoliitosta. Enescun musiikkia ei esitetty Moldovassa Neuvostoliiton aikana – samoin kuin romanialaiset kirjat olivat kielletty. Kuulin konsertissa Enescun sävellyksen Rapsodia Romana nro 1, joka on sarja kansanlauluja, joista suurin osa oli minulle yllättäen tuttuja, koska niitä oli laulettu meidän perhejuhlissamme – en edes voinut kuvitella, että ne kaikki ovat ”romanialaisia”, Buinovschi jatkaa. Moldovan virallinen kieli on romania. Neuvostoaikana kielestä käytettiin nimitystä ”moldovan kieli”, joka oli Neuvostoliiton poliittista peliä tarkoituksenaan luoda Moldovan sosialistisessa neuvostotasavallassa eriävä kansallinen tunne muista romanialaisista. Neuvostoaikoina romaniaa kirjoitettiin Moldovassa kyrillisin aakkosin ja siihen otettiin paljon lainasanoja venäjästä. – Kun olin 10-vuotias, löysin isoäidin kirjahyllystä romaniankielisen satukirjan ja ihmettelin, kun ymmärsin kaiken, mitä siihen oli kirjoitettu! Konserttiin on valittu Enesculta ensimmäinen osa teoksesta Pelimanni, jossa sooloviulistina soittaa Buinovschi sekä Octuor op. 7 D-duuri, jonka Enescu sävelsi vuonna 1900. – Enescun musiikki oli minulle ja monille muille moldovalaisille ”kielletty hedelmä”. Enescu on tärkeä osa kulttuuri-identiteettiämme. Buinovschi kertoo Enescun okteton kuuluvan omiin suosikkiteoksiinsa. – En malta odottaa, että pääsemme esittämään tämän mahtavan biisin satakuntalaisille hyvän musiikin ystäville! Olen kiitollinen siitä, että voin nyt vapaasti puhua äidinkieltäni ja soittaa aivan mahtavaa Enescun musiikkia suomalaisille. Tiedote verkkosivuilla Kamari 2021 -kiertue Enescu Satakunnassa Ke 20.10. klo 18.30 Kankaanpään opisto, Aspintalo To 21.10. klo 19 Promenadisali Pe 22.10. klo 18 Rauma-Sali Pori Sinfoniettan jousioktetti: Ion Buinovschi, viulu Stefan Kavén, viulu Beata Sibielak, viulu Eri Itoh, viulu Kei Ito, alttoviulu Yuki Kodama, alttoviulu Béla Bánfalvi, sello Magdalena Büchert, sello George Enescu: Pelimanni, 1. osa (Sarjasta Muistoja lapsuudesta op. 28 viululle ja pianolle) George Enescu: Octuor op. 7 C-duuri Liput: 20 € / lapset ja opiskelijat 8 € Ticketmasterista tai ovilta Ticketmaster (Ticketmasterin myyntipisteet Porissa: Visit Pori (Yrjönkatu 13), Prisma Mikkola ja Prisma Länsi-Pori) Avoin kenraaliharjoitus torstaina Promenadisalissa kello 11. Maksuton. Yhteystiedot kerätään ovella. Lähde: Pori Sinfonietta

Kommentit kirjoituksesta

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

 

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Email
Kommentti
Huom!
Roskapostin estämiseksi kirjoita allaolevaan kenttään NUMEROIN paljonko on yksi plus kaksitoista (ilman tätä kommenttisi ei mene perille)
 
Uusi Pori   /    puh. 050 3233 058    /    email: info(at)uusipori.fi