Uutiset
07.12.2021 / Uusi Pori
Ilkivalta ja sääntöjen noudattamatta jättäminen aiheuttavat harmia Porin talviliikuntapaikoilla
Marraskuun lopulla saapunut talvi on mahdollistanut kaupungin talviliikuntapaikkojen avaamisen nopealla aikataululla. Tekojäiden lisäksi myös Isomäen latu saatiin avattua jo marraskuun puolella. Talviset olosuhteet ovat mahdollistaneet luonnonjäiden jäädyttämisen ja kuluvalla viikolla onkin saatu avattua lukuisia luistelualueita eri puolilla kaupunkia. Talviset olosuhteet ovat houkutelleet myös ilkivallantekijöitä ja liikuntapaikkojen sääntöjä jätetään noudattamatta. Liikuntapaikkojen säännöt ovat olemassa turvallisen käytön varmistamiseksi, joten liikkujien tulisi kiinnittää nyt erityistä huomiota tähän. Ilkivaltaa sekä vääränlaista käyttöä on esiintynyt erityisesti Liisantorin tekojään alueella sekä Porin metsän hiihtoladulla. Maauimalan alueella on viime talven tapaan käytössä erityisjärjestelyt jalankulkureiteille laduista johtuen ja Liisantorin huoltorakennusta on tärvelty useaan otteeseen. - Liisantorin huoltorakennuksessa on rikottu paikkoja ja sisätiloja on töhritty toistuvasti. On erittäin harmillista, että Liisantorin käyttäjiä varten rakennettuja puku- ja wc-tiloja pitää tärvellä. Mikäli muu ei auta, tilat joudutaan sulkemaan käytöltä, jolloin luultavasti hyvin pienen joukon toiminnasta joutuvat kärsimään kaikki käyttäjät, kertoo liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti. Myös selkeästi kylteillä osoitettua ja laajasti viestittyä sääntöä Liisantorin mailattomuudesta rikotaan jatkuvasti. Jotta ilkivaltaa saadaan vähenemään, vartiointiliike tulee tekemään Liisantorille satunnaiskäyntejä. Samassa yhteydessä puututaan myös mailojen käyttöön kentällä. - Palautetta mailojen käytöstä Liisantorilla tulee säännöllisesti. Ulkojäitä on tällä hetkellä luistelukunnossa eri puolilla kaupunkia, joten mailan kanssa pääsee tällä hetkellä luistelemaan melkein missä tahansa. Tekojääkaukaloonkin lisättiin lauantaille maksuttomia yleisövuoroja mailallisten luistelijoiden käyttöön, kertoo Lahti. Porin metsän reiteillä erityisjärjestelyjä hiihtoladun kunnossapitämiseksi Hiihtolatu Porin metsässä on saatu tänä vuonna avattua poikkeuksellisen aikaisin, säilötystä lumesta ja otollista sääolosuhteista johtuen. Kaupungin henkilöstö ja talkooväki ovat tehneet kovasti töitä hiihto-olosuhteiden eteen, joten Lahti peräänkuuluttaakin tämän työn arvostamista. - Isomäen alueella liikkuvien pitää kiinnittää huomiota siihen, että latu pysyy kunnossa. Laduilla liikutaan pyörillä ja kävellen, mikä on ehdottomasti kiellettyä. Se aiheuttaa vaaratilanteita sekä hiihtäjille että jalankulkijoille ja tärvelee latua. Alueella on käytössä erityisjärjestelyt kulkemiseen kaikkien ulkoilijoiden liikkumisen turvaamiseksi, Lahti selvittää. Ladulla on ehdottomasti kiellettyä liikkuminen muutoin kuin suksilla. Kävelijät ja lenkkeilijät ohjataan viime talven tapaan maauimalan kulmalta tenniskenttien edestä läpi talven kunnossa pidettävälle Katinkurun polulle. Parhaiten Katinkurun polulle pääsee lähtemällä lenkille suoraan stadionia vastapäätä olevalta parkkipaikalta. Lähde: Porin kaupunkiKommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019