Uutiset
24.01.2022 / Uusi Pori
Reposaaren koulu siirtyy väistötiloihin – puukorttelissa peruskorjataan neljä rakennusta
Reposaaren koulun opetus siirtyy kivikoulusta puukorttelin ruokalarakennuksen väistötilaan helmikuun 2022 alussa. Muuton syynä on kivikoulussa todetut korjausrakentamistarpeet. - Kivikouluun tehtiin kesällä 2021 kuntokartoitus. Tulosten perusteella kivikoulu vaatii useita huolto- ja korjaustoimenpiteitä, jotta koulunpitoa siellä olisi mahdollista jatkaa, kertoo rehtori Toni Ranne. Poikkeuksena on kivikoulun liikuntasali, joka pysyy edelleen käytössä. Myös puukorttelin liikuntasalin ilta- ja viikonloppuvuorot siirtyvät kyseiseen saliin 1.2.2022 alkaen. Kulku kivikoulun liikuntasaliin on rakennuksen päädystä, kadunpuolen pääovista. Reposaaren koulu toimii puukorttelin ruokalarakennuksen väistötilassa ainoastaan kevätlukukauden 2022 loppuun saakka. Kesäloman jälkeen opetus jatkuu parakkikoulussa. - Syyslukukauden alkaessa koulun toiminta toteutetaan parakkirakennuksessa, joka tuodaan kivikoulun pihaan kesän aikana. Koulu toimii kyseisessä rakennuksessa koko lukuvuoden 2022–2023 ajan, Ranne lisää. Reposaaren puukorttelin neljän suojellun rakennuksen kunnostustyöt alkavat kesällä 2022 ja valmistuvat syksyllä 2023. Tämän jälkeen korttelista löytyvät muun muassa seuraavat toimijat ja palvelut: - päiväkoti - esi- ja perusopetus (vuosiluokat 1–6) - lähikirjasto - terveysasema ja neuvola - liikuntatilat - kotihoidon työntekijöiden taukotilat - sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkuva työntekijä - ateria- ja puhtauspalvelut - kiinteistönhoidon työtilat. Lähde: Porin kaupunkiKommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019