Uutiset

07.11.2019 / Uusipori toimitus

ELÄKELÄISJÄRJESTÖT AUTTAVAT IKÄÄNTYVÄÄ YKSINÄISYYDESSÄ JA SOSIAALISISSA VERKOSTOITUMISISSA

Moni eläkkeelle siirtynyt kokee olevansa yksin kun työpaikan sosiaalinen verkko ei enää olekaan henkisenä tukena. Kun eläkkeelle on siirrytty ei läheskään kaikki ihmiset ole tottuneet elämään runsaasti lisääntyneeseen vapaa-aikaan ja sosiaalisen verkot saattavat kadota työn loppumisen myötä. Tällaisissa tilanteissa ihminen erakoituu ja kokee olevansa yksin. Puolison tuki on usein eläkkeelle siirryttäessä tuiki tärkeä sosiaalisten verkkojen rakentaja, varsinkin jos puoliso on vielä työelämässä. Myös moni yksin elävä eläkeläinen kokee usein olevansa yksinäinen ja ilman sosiaalisia verkkoja. Tutkimustenkin mukaan moni eläkeläinen on jopa alkoholisoitunut kun työelämän rajoitteet eivät enää rajoita ottamista ja yksinkin on helppo vähän tissutella ajan kuluksi. Eläkeläisjärjestöissä saa sosiaalisia kontakteja ja harrastemahdollisuuksia sekä tietoa ongelmatilanteisiin. Moni juuri eläkkeelle siirtynyt saattaa kokea ettei vielä olla niin vanha että liittyisi vanhojen ihmisten eläkeläisjärjestöön, vaikka saatettaisiinkin ymmärtää järjestöön kuulumisen positiiviset puolet. Aktiivisuus toiminnasta järjestöissä riippuu kuitenkin aina järjestön jäsenistä, myös eläkeläisjärjestöissä. Kun eläkeläisjärjestössä on nuorempiakin eläkkeensaajia on toiminta usein myös heidän toiveidensa mukaista. Porin Seudun Eläkkeensaajat ry on aktiivinen ja nuorekas noin 300 jäsenen eläkeläisjärjestö, jonka päätavoitteita on nimenomaan yksinäisyyden torjuta ja eläkeläisten edunvalvonta. Järjestön jäsenmaksukin on edullinen vain 15 euroa vuodessa. Panostamme voimakkaasti aktiiviseen yksinäisyyden torjuntaan ja meidän ovemme on kaikille eläkeläisille auki, kertoi Porin Seudun Eläkkeensaajat ry:n puheenjohtaja Veijo Rantanen. Kokoonnumme joka toinen maanantai Porin Nuorisotalolla maanantainkerhon merkeissä. Tuolloin maanantaisin ohjelmassa on aina myös asiantuntijoiden asianpitoinen osuus iän mukana tuomista haasteista mm. ravintoasioista, pankkiasioista, terveysasioista tai vaikkapa liikunnallisista asioista. Myös nettisivullamme voi käydä tutustumassa toimintaamme, jatkoi Rantanen. - Olemme tosi sosiaalista porukkaa ja haluamme pysyä vielä ajan hermolla. Yhdistyksemme järjestää myös runsaasti erilaisia kerhoja, kuten askartelu, kädentaito, pelikerho, runokerho laulukerho Laulavaiset, senioritansseja, Boccia kerho, kalastuskerho ja Flikat kerho sekä ajankohtaisia aiheita käsittelevä Päivän kysymysten kerho. Monelle eläkeläiselle myös aktiivinen matkailu on mukavaa yhdessäoloa, siksi myös yhteiset matkat kuuluvat yhdistyksemme ohjelmiin. Matkoilla olemme käyneet mm. teattereissa, lyhyillä kotimaan matkoilla, kylpylämatkoilla kotimaassa ja Virossa sekä silloin tällöin myös etelänkin matkakohteissa. Ryhmässä on kivaa myös matkustaa, avaa Rantanen. - Eläkeläisjärjestössä on kiva tekemisen meininki ja kaikkea tehdään yhdessä myös talkoilla. Esimerkiksi maanantai kerhon kahvitukset ja leipomukset teen yhdessä Kaija Vartiaisen kanssa. Silloin voimme tarjota kahvit ja pullat tai voileivät tosi edullisesti porukalle, kertoi maanantaikerhon emäntä Marja-Liisa Salo.

Kommentit kirjoituksesta

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

 

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Email
Kommentti
Huom!
Roskapostin estämiseksi kirjoita allaolevaan kenttään NUMEROIN paljonko on yksi plus kaksitoista (ilman tätä kommenttisi ei mene perille)
 
Uusi Pori   /    puh. 050 3233 058    /    email: info(at)uusipori.fi