Uutiset
07.11.2019 / Johnny-Kai Forssell

Johnny-Kai Forssell on ollut vuosia tunnettu Uuden Porin näkyvä sisällöntuottaja, mutta nyt tullessaan 73 vuoden kunnioittavaan ikään, päätti hän tehdä kesken jääneet projektinsa loppuun ja siirtyä toistaiseksi sivuun Uuden Porin tuottajan tehtävistä. – Kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa, vaikka kuinka tehokkaasti työskentelisikin, siksi nyt on aika jättää juttuja tekemättä jotta projektit tulevat valmiiksi, kertoi Johnny-Kai Forssell. Kun nykyinen yhtiö alkoi vuonna 2014 tuottaa Uusi Pori -lehteä, oli ensimmäisestä päivästä lähtien selvää, että Johnny tuottaa lehdelle hyviä ja monipuolisia sisältöjä. Näistä Johnnyn hyvistä jutuista olemme saaneet nyt nauttia vuosia ja saaneet todella paljon positiivista palautetta. Yhteistyömme Johnnyn kanssa on ollut erittäin hyvää ja koen hänen työpanoksensa puuttumisen nyt lehdellemme ikävänä, jatkaa päätoimittaja Tapio Oksanen. Oksanen ja Forssell ovat sopineet, että tämä ei kuitenkaan tarkoita ettei Johnny saattaisi lähitulevaisuudessa palata Uuden Porin tuottajaksi. Tarvittaessa Forssell on edelleenkin luvannut silloin tällöin projekteja tehdessäänkin auttaa Uutta Poria sisältöjen tuottamisessa. - Eihän niitä kahta lukijaani saa hylätä, hän naurahtaa. - Muistelmia en aio kirjoittaa, sillä aikani ei riitä oikeudessa ramppaamiseen. Kaksi tietokirjaa ja yksi näytelmä odottavat kirjoittajaansa. Ja taidan pidentää lämmittelyaikojani Kaukoidässä, sanoo Johnny, joka on pitänyt miltei päivittäistä vastaanottoa Kauppakeskus Puuvillan kahviossa. – Kun mihinkään muuhun äijäkööriin ei ole kutsuttu, niin perustin oman, hän naurahtaa. – Vapaaehtoistyötä voi nyt lisätä ja lintujen liikkeitä seurata enemmän, päättää Johnny.
UUDEN PORIN TUOTTAJA JOHNNY- KAI FORSSELL LÄHTEE TEKEMÄÄN KESKEN JÄÄNEITÄ PROJEKTEJAAN

Kommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019