Uutiset
02.03.2021 / Uusi Pori
Tiedote Porin kaupunki 2.3.2021 / Hanhiluodon ja Luotsinmäen siltojen korjaus alkaa
Valtatie 8:lla sijaitsevien Hanhiluodon ja Luotsinmäen siltojen korjaustyöt käynnistyvät tällä viikolla liikennejärjestelyjen rakentamisella. Kokonaisuudessaan korjausurakka valmistuu lokakuun lopulla. Korjaustöiden yhteydessä molempien siltojen eristeet ja päällysteet sekä reunapalkit ja kaiteet uusitaan ja liikuntasaumalaitteet korjataan. Lisäksi tehdään muita pienempiä korjauksia. Työt aiheuttavat ajoittain merkittävää haittaa valtatien liikenteelle, ja suurten liikennemäärien vuoksi osa korjaustöistä tehdään yöaikaan. Nopeusrajoitus on molempien siltojen kohdalla korjaustöiden aikana 30 kilometriä tunnissa. Liikenteelle ei ole käytettävissä kiertotiereittejä maanteitä pitkin. – Maalis-kesäkuussa liikenne pidetään päivisin kahdella kaistalla ja öisin ajoittain yhdellä kaistalla. Kesä-lokakuussa valtatien liikenne joudutaan rajoittamaan pintarakenteiden korjausten takia reilun kolmen kuukauden ajaksi yhdelle kaistalle. Tällöin käytössä on liikennevalot, kertoo siltainsinööri Ari Salo Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta. Siltojen alapuoliset tiet pysyvät auki, mutta niissä saattaa olla ajoittain kavennuksia tai muita liikennettä hidastavia töitä. Myöskään siltoja alittavaa vesiliikennettä ei rajoiteta, eikä töistä aiheudu haittaa Huvilanjuovan ja Kokemäenjoen vesiliikenteelle. – Tienkäyttäjien toivotaan noudattavan erityistä varovaisuutta työmaiden kohdalla liikuttaessa, muistuttaa työmaapäällikkö Kimmo Harju Destialta. Hanhiluodon ja Luotsinmäen siltojen korjauksesta vastaa Varsinais-Suomen ELY-keskus. Hankkeen urakoitsijana toimii Destia Oy. Lisätietoja antavat: Ari Salo, siltainsinööri, Varsinais-Suomen ELY-keskus, puh. 029 502 2830 Kimmo Harju, työmaapäällikkö, Destia Oy, puh. 040 635 2788Kommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019