Uutiset
09.03.2021 / Uusi Pori
Tiedote Porin kaupunki 9.3.2021 / Toimijoita haetaan ohjaamaan Harrastamisen Porin mallin kerhoja lukuvuodelle 2021–2022
Harrastamisen Suomen mallissa tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle mieleinen maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Vapaa-ajan toimijoita haetaan nyt toteuttamaan koululaiskyselyn perusteella saadut tulokset ja toiveet. Harrastamisen Porin malliksi on muotoutunut kevään pilottivaiheessa testissä oleva Harrastushybridi. Harrastushybridissä yhdistetään taide ja liikunta luoden mahdollisuuksia tutustua näiden eri muotoihin itse tekemisen, toiminnan ja elämysten parissa. – Liikuntapainotteisia kokonaisuuksia ”sipaistaan hienovireisesti” taiteella ja liikunta tuodaan toiminnalliseksi osaksi taiteen tekemistä. Harrastushybridissä ylitetään esteitä, yllätetään ja innostetaan lapsia ja nuoria kokeilemaan ja osallistumaan ennakkoluulottomalla lapsen mielellä, kertoo hankekoordinaattori Leea Toukola. Harrastushybridiin voidaan sisällyttää myös erilaisia taiteeseen, tieteeseen tai liikuntaan suuntautuvia harrastuskokonaisuuksia aina eläinkerhosta selviytymistaitoihin tai pelisuunnittelusta parkouriin. · Hakija voi olla esimerkiksi seura, yhdistys, yritys, yksittäinen henkilö tai seurakunta. · Lukuvuoden 2021–2022 kohderyhmänä on 1.–9.-luokkalaiset. Harrastusideassa on hyvä mainita kohderyhmä ja mahdollinen koulu/koulut, jolle harrastusta haluttaisiin toteuttaa. · Harrastusten tulee olla säännöllisiä ja pysyviä, mielellään koko lukuvuoden kestäviä. · Yhden harrastuksen sisään voidaan jaksottaa erilaisia toimintoja tai niitä voidaan yhdistää saman kerhokerran sisään. · Harrastus tulee toteuttaa koulupäivän yhteydessä koululla tai sen välittömässä läheisyydessä. · Ohjaamisesta maksetaan erikseen sovittu korvaus. Ohjaajatahot voivat ilmoittaa oman harrastusideansa ja resurssinsa vapaamuotoisesti hankekoordinaattorille mielellään 30.3. mennessä. Harrastusten toteuttaminen on ehdollinen riippuen seuraavasta Harrastamisen Suomen malli -hankkeen rahoituksesta. Lisätietoa Harrastamisen Suomen mallista ja koululaiskyselyn tulokset löydät täältä: https://minedu.fi/suomen-malli. Lisätietoja antaa: Leea Toukola, hankekoordinaattori, puh. 044 701 1552, leea.toukola@pori.fi Tämä viesti on lähetetty Porin kaupungin toimittaja- ja sidosryhmäjakelulla. Tietosuojaselosteen löydät verkkosivuiltamme.Kommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019