Uutiset

09.04.2021 / Uusi Pori

Metsästäjäliiton Satakunnan piirin alueella sorkkaeläinkannat kasvussa

Lounais-Suomen tiheää valkohäntäpeurakantaa on viime vuosina pyritty leikkaamaan. Edelliselle metsästyskaudelle asetetut korkeat saalistavoitteet pääosin saavutettiin, kun voimakkaalla metsästyksellä valkohäntäpeuroja kaadettiin Satakunnassa noin 19 500 yksilöä. ”Viime vuonna monia tapahtumia, koulutuksia ja valtaosa metsästysammuntakilpailuista jouduttiin perumaan koronaviruksen takia, mutta sorkkaeläinjahdit sujuivat Satakunnassa hyvin. Satakunnassa kaatomäärät kasvoivat edellisvuodesta. Yhteensä valkohäntäpeuroja kaadettiin 19 486 kappaletta”, sanoo Metsästäjäliiton Satakunnan piirin puheenjohtaja Juha Kuusisto. Vaikka valkohäntäpeuran metsästystä on pystytty lisäämään viime vuosina, mutta tulevalla kaudella saalismäärää on tarve nostaa vielä aiempaa voimakkaammin. Piirin toimihenkilöt valittiin vuosikokouksessa 27.3 Suomen Metsästäjäliiton Satakunnan piirin vuosikokous pidettiin 27.3.2021 koronan takia etäkokouksena. Kokouksessa oli mukana edustajia 37 Metsästäjäliiton jäsenseurasta eri puolelta Satakuntaa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, johon kuuluivat mm. Satakunnan piirihallituksen uusien jäsenten valinta. Vuosille 2021 - 2022 piirihallitukseen valittiin Kari Hankimaa, Jussi Mikkola, Pasi Pentti, Jouko Rantanen, Juha Suominen ja Jari Viikilä. Piirihallituksessa jatkaa Tomi Heikkilä, Arttu Huhtanen, Timo Mäkelä, Jyrki Simula, Veli Suominen ja Tapio Vähätalo. Piirihallituksen puheenjohtajana jatkaa Juha Kuusisto ja sihteerinä toimii piirin toiminnanjohtaja hiljattain aloittanut Janne Saarinen Raumalta. Tiedote Suomen metsästäjäliitto

Kommentit kirjoituksesta

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

 

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Email
Kommentti
Huom!
Roskapostin estämiseksi kirjoita allaolevaan kenttään NUMEROIN paljonko on yksi plus kaksitoista (ilman tätä kommenttisi ei mene perille)
 
Uusi Pori   /    puh. 050 3233 058    /    email: info(at)uusipori.fi