Uutiset
23.04.2021 / Uusi Pori
Koulun seiniä ei tarvita – Ulkotyöpajoissa opitaan pihalla
Taksvärkin globaalikasvatuksen suunnittelija Aura Alarto toivoo koulujen innostuvan ulkotyöpajoista. ”Raittiissa ilmassa ideat lähtevät lentoon ja toiminnallisissa työpajoissa on mahdollista purkaa ylimääräistä energiaa hallitusti. Globaalien eriarvoisuusteemojen käsittelyyn käytetään kehollisia menetelmiä ja työpajoissa inspiroidutaan lähiympäristöstä.” Tarjolla on kaksi työpajavaihtoehtoa: Lapsen oikeudet -työpaja ja Taksvärkki-kampanjan yhdenvertaisuustyöpaja. Lapsen oikeudet -työpaja soveltuu ennen kaikkea alakoululaisille ja yhdenvertaisuustyöpaja yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. Yhdenvertaisuustyöpajassa käsitellään Oikeus olla minä Taksvärkki-kampanjan teemoja. Kampanja kannustaa puuttumaan syrjintään yhdessä Nepalin nuorten kanssa. Yhdenvertaisuustyöpajassa pohditaan myös sitä, miten jokainen meistä voi arjessa puuttua syrjintään. Ulkotyöpaja voidaan toteuttaa monenlaisissa eri ympäristöissä: koulun pihalla, lähipuistossa tai urheilukentällä. Ulkotyöpajoissa on mahdollista myös hyödyntää ympäristöstä löytyviä elementtejä. Ennen Taksvärkin työpajan toteutusta kouluttaja käy opettajan kanssa läpi mahdolliset erityishuomiota vaativat asiat, esimerkiksi oppilaiden erityistarpeet. “Nämä työpajat ovat mainio vaihtoehto retkille, joita tänä keväänä on koronatilanteen vuoksi vaikea toteuttaa. Lapsen oikeuksien ja yhdenvertaisuuden pohtiminen ulkotyöpajoissa on hauskaa!” Työpajoissa kiinnitetään huomiota koronaturvallisuuteen ja noudatetaan voimassaolevia suosituksia. Ulkotyöpajat ovat maksuttomia, kuten muutkin Taksvärkin tarjoamat työpajat ja globaalikasvatuksen palvelut. Työpajoja ohjaavat Taksvärkin koulutetut vapaaehtoiset globaalikasvatuksen kouluttajat. Taksvärkiltä on mahdollista tilata myös etätyöpajoja, joissa työskennellään esimerkiksi Teams- tai Zoom-sovelluksen kautta. Tilanteen salliessa järjestetään taas myös sisätiloissa pidettäviä työpajoja. Taksvärkin työpajoja voi tilata Taksvärkin verkkosivujen lomakkeella tai ottamalla yhteyttä Taksvärkin globaalikasvatuksen suunnittelijaan: Aura Alarto, aura.alarto@taksvarkki.fi, 050 348 5668. Tiedote. Julkaistu: 23.04.2021, 09:59 Taksvärkki ryKommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019