Uutiset
28.04.2021 / Uusi Pori
Isomäentien jalankulku- ja pyöräilyväylän perusparannus alkaa toukokuussa
Isomäentien jalankulku- ja pyöräilyväylä kunnostetaan Urheilutien ja tekojääradan liittymän väliseltä osuudelta. Hankkeella parannetaan jalankulku- ja pyöräilyväylän kuivatusta, rakennetta ja yhteyttä linja-autopysäkeille. Lisäksi parannetaan Isomäentien ylityskohdan turvallisuutta Astora-areenan kohdalla rakentamalla siihen korotettu suojatie. Rakennustöiden valmistelut on aloitettu ja kunnostus valmistuu kesäkuun loppuun mennessä. Väylän linjaukseen tehdään kuivatuksen parantamiseksi pieni muutos, jonka johdosta alueelta joudutaan kaatamaan joitakin puita. – Alue on kansallista kaupunkipuistoa ja jokaisen puun kaato pitää harkita tarkkaan. Alueella on tänä keväänä tehty uusi liito-oravaselvitys ja sen myötä on varmistettu, ettei kyseisellä alueella ole havaittu merkkejä liito-oravasta. Kaadettavissa puissa ei ole myöskään merkkejä lintujen pesinnästä, kertoo infrajohtamisen toimintayksikön esimies Sanna Välimäki. Työt aloitetaan puiden kaadolla torstaina 29. huhtikuuta. Työmaan ajan kävelijät ja pyöräilijät ohjataan korvaaville reiteille viereiselle kuntopolulle ja harjoitushallin pysäköintialueelle. Tielläliikkujia pyydetään noudattamaan varovaisuutta työmaa-alueen läheisyydessä. Tiedote Porin kaupunki 28.4.2021Kommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019