Uutiset

19.05.2021 / Uusi Pori

Kehitysyhtiö Prizztech haluaa näkyvämmän roolin katukuvassa – muuttaa Porin ydinkeskustaan

Elinkeinoelämän kehitysyhtiön ja Uusyrityskeskuksen on tärkeää olla helposti löydettävissä ja lähellä tärkeintä asiakaskuntaansa – yrityksiä ja yrittäjäksi aikovia. Näin ajatellaan myös Prizztech Oy:ssä, joka muuttaa Puuvillan kauppakeskuksen kolmannesta kerroksesta aivan Porin ydinkeskustaan, katutasoon. Uudet toimitilat sijaitsevat Satakunnan Osuuskaupan kiinteistössä Gallen-Kallelankadulla, entisissä Satakunnan Viikon tiloissa. - Satakunnan Osuuskauppa on merkittävä toimija alueellisen elinvoiman edistäjänä monessakin mielessä. Tahtotilamme muun muassa keskustan alueen kehittämisessä on yhteinen, kertoo Prizztech Oy:n toimitusjohtaja Ari Eklund. – Muuton yhteydessä liitymme oitis Porin kaupunkikeskusta ry:n jäseneksi ja osaksi Porikorttelit -verkostoa. Verkoston kautta saamme olla mukana erilaisissa keskusta-alueen tempauksissa. Satakunnan Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Tuomi on samaa mieltä. - Strategiamme mukaisesti haluamme edistää osaltamme myös keskustan elinvoimaisuutta. Hyvät kumppanit ja palvelut toimitiloissamme ovat osaltaan toteuttamassa tätä. Yhteistyömme Prizztechin kanssa mahdollistaa laajan palvelutarjontamme hyödyntämisen perinteisemmän toimitilakumppanuuden lisäksi. Prizztech Oy valmistautuu muuttamaan uusien toimitilojen ensimmäisenä valmistuvaan osaan 27.5.2021. Tiloja remontoidaan parhaillaan ja toiminta uusissa tiloissa aukeaa asiakkaille 1.6.2021. Remonttia jatketaan vielä kesän ajan ja toinen osio valmistunee syyskuun aikana. Uudet tilat tulevat siis kokonaisuudessaan Prizztechin käyttöön syksyn aikana. Muutosta huolimatta aloittavien yrittäjien neuvonta ja muut yrityspalvelut toimivat katkeamattomasti etänä. Toimistotilat ovat asiakkailta suljettuna muutaman viikon, jotta tavaroiden siirto saadaan sujuvasti toteutettua. Aloittavien yrittäjien neuvontaan voi varata ajan Prizztechin verkkosivuilla, osoitteessa www.prizz.fi. Prizztechin vaihteen numerosta (02) 620 5300 taas saa apua muihin yrityksiä askarruttaviin kysymyksiin. Muuton etenemisestä tiedotetaan sekä Prizztechin somekanavissa että verkkosivuilla. Prizztech Oy:n uusi osoite 1.6.2021 alkaen on Gallen-Kallelankatu 8, 28100 Pori. Tiedote Prizztech

Kommentit kirjoituksesta

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

 

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Email
Kommentti
Huom!
Roskapostin estämiseksi kirjoita allaolevaan kenttään NUMEROIN paljonko on yksi plus kaksitoista (ilman tätä kommenttisi ei mene perille)
 
Uusi Pori   /    puh. 050 3233 058    /    email: info(at)uusipori.fi