Uutiset
17.06.2021 / Uusi Pori

Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen asetti syyskuussa 2020 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella Jyrki Kankaan muistomerkin toteuttaminen sille varattuun paikkaan. Muistomerkin valintaraati teki 4. kesäkuuta muistomerkin toteuttajasta yksimielisen päätöksen ja valitsi neljästä ehdotuksesta toteutettavaksi taiteilijoiden Pekka ja Teija Isorättyän luonnoksen Bass String Wings. Teos on teräksestä ja betonista valmistettu veistos, jossa teräslangoista koostuvat siivet levittäytyvät betoniportaiden päälle sijoittuvan tasanteen yläpuolelle. Vaijereiden päässä roikkuvat, tuulessa heiluvat puukuulat soittavat siipiä matalalla bassotaajuudella. – Bass String Wings kuvaa Jyrki Kankaan lennokasta ajatusta ja visionäärisyyttä sekä jazz-muusikoiden jameissa syntyvää flow-tilaa. Kankaan oma soitin oli basso, johon siivet ja niiden tuottama äänimaailma viittaavat, taiteilijat Pekka ja Teija Isorättyä luonnehtivat teostaan. Teos sijoitetaan sille varattuun paikkaan Kirjurinluotoon Jyrki Kankaan aukiolle. Muistomerkillä Porin kaupunki haluaa kunnioittaa monipuolista kulttuurielämän vaikuttajaa Jyrki Kangasta, joka oli yksi Pori Jazzin perustajista ja toimi muun muassa Pori Jazzin taiteellisena johtajana. Omistusteksti Jyrki Kankaalle sijoitetaan teoksen betoniportaisiin. Veistosta varten rakennetaan kumpare, jonka päälle se sijoitetaan. Pimeän aikaan teos valaistaan, ja se näkyy kauemmas puiden ollessa lehdettömiä. Muistomerkin valmistumisajankohta on 31. toukokuuta 2022 ja sen hankintahinta on 85 000 euroa. – Raadin arvion mukaan Bass String Wingsistä välittyy Jyrki Kankaan visionäärisyys ja rohkeus. Ehdotuksen ansioina ovat omaleimaisuus, yllättävyys ja äänen käyttö. Dynaaminen teos houkuttelee tulemaan kokemaan sen yhä uudelleen. Bass String Wings nousee esiin maisemasta, mutta toisaalta siipien läpikuultavan rakenteen ansiosta veistos sulautuu osaksi Kirjurinluodon puistomaisemaa, toteaa sidosryhmäpäällikkö ja muistomerkkityöryhmän sekä valintaraadin puheenjohtaja Janne Vartia. Jyrki Kankaan perheelle Porin kaupungin tunnustus on arvokas asia, jonka harva kaupunkilainen on saanut. – Ehdotus kuvaa isää juuri monikasvoisuuden näkökulmasta. Hän ei kotioloissa liihotellut, vaan leikkasi nurmikkoa tai uusi varaston kattoa mökillä, eli oli jalat maassa ja tätä betonipilariosa juuri kuvaa hyvin. Hän liihotti ja liisi muualla. Tunsimme hänen työminänsäkin kyllä. Sitä kuvaa lintumuoto, joka on vähän uhkaavan oloinen. Ehkä tässä tulee mukaan lennokkaat ajatukset ja ideat. Lintu on ilmassa, betonivarsi on yhteys maanpinnalle ja kuvaa kulloistakin organisaatiota, joka teki käytännön työt, kuvailee Jyrki Kankaan poika Petri Kangas. Lähde: Porin kaupunki
Jyrki Kankaan muistomerkiksi valitussa teoksessa välittyvät visionäärisyys ja rohkeus

Kommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019