Uutiset
11.08.2021 / Uusi Pori
Maauimalan uintikausi päättyy sunnuntaina – keskustan uimahalli avaa ovensa tiistaina 17. elokuuta
Maauimalan kesäkausi päättyy suunnitellusti tämän viikon sunnuntaina 15. elokuuta. Viimeisellä viikolla maauimalassa uidaan vielä normaalin aikataulun mukaisesti arkisin klo 6–21, lauantaina kello 6–18 ja sunnuntaina klo 10–18. Sunnuntaina 15. elokuuta maauimalassa järjestetään Porin Uimaseuran uimakilpailut, joten iso allas ei ole yleisökäytössä klo 13–15 välisenä aikana. Kesäkausi saatiin loppukesän heikentyneestä koronatilanteesta huolimatta vietyä läpi lähes normaalisti. Helteinen kesä veti puoleensa uimareita uimarantojen lisäksi myös maauimalaan ja koko kesän aikana uimalaitoksessa on käynyt jo yli 60 000 kävijää. Keskustan uimahallin syyskausi käynnistyy poikkeuksellisesti vasta tiistaina 17. elokuuta. Uimahallissa työskentelevälle henkilökunnalle järjestetään uimahallin käyttäjäturvallisuuteen sekä ensiapuun keskittyvä koulutus maanantaina 16. elokuuta, joten uimahalli on suljettuna koko päivän yleisökäytön osalta. Maanantai-illan seuravuorot voidaan kuitenkin järjestää normaalisti. – Uimahallin käyttäjien turvallisuuden varmistamiseksi uimahallissa työskentelevän henkilökunnan osaamista tulee ylläpitää säännöllisin koulutuksin. Koko henkilöstön saaminen koulutettavaksi samalla kertaa edellyttää hallin pitämistä suljettuna turvallisuuskoulutuksen aikana. Turvallisuuskoulutuksen luonteva ajankohta on heti uimakauden alussa, ennen hallin aukeamista, toteaa Porin kaupungin liikuntapalveluiden esimies Johanna Kuusisto. Keskustan uimahallin uimakausi käynnistyy tiistaista 17. elokuuta lähtien normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Keskustan uimahallin aukioloajat: ma-ke klo 6:00–20:30 to klo 10:00–22:00 pe klo 6:00–20:30 la klo 6:00–18:00 su klo 10:00–17:00 Yleisön uintiaika päättyy puoli tuntia ennen sulkemisaikaa. Uimahallin kävijöiden tulee edelleen kiinnittää huomiota koronaturvallisuuteen. Sisätiloissa tulee käyttää kasvomaskia, peseytymistilat ja allasosasto pois lukien. Ylimääräisiä kontakteja tulee välttää ja uimaan tullaan ainoastaan täysin terveenä. Meri-Porin uimahallin syyskausi käynnistyy keskiviikkona 1. syyskuuta. Lähde: Porin KaupunkiKommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019