Uutiset
12.08.2021 / Uusi Pori
Biolanilta jätti-investointi kohti turpeettomuutta – rakentaa uuden biokuitulaitoksen
Biolanin hallitus on päättänyt investoinnista uuteen biokuitulaitokseen. Laitos rakennetaan yhtiön pääkonttorin yhteyteen Euraan, ja investointiin on budjetoitu noin kuusi miljoonaa euroa. Kyseessä on yhtiön historian suurin investointi. ”Olemme vakaasti päättäneet tehdä kasvattamisesta kestävää ja tavoitella turpeettomuutta vuoteen 2040 mennessä. Biokuitulaitoksen rakentaminen on jälleen yksi askel kohti tätä tavoitetta”, toteaa Biolanin toimitusjohtaja Teppo Rantanen. Uuden laitoksen myötä Biolan pystyy käyttämään entistä monipuolisemmin raaka-aineita turpeen korvaamiseen. Edistyksellinen biokuitulaitos antaa valmiuksia lisätä uusiutuvien ja kierrätettyjen raaka-aineiden määrää yhtiön tuotteissa. ”Laitoksen avulla pystymme kasvattamaan mm. metsäteollisuuden puupohjaisten sivuvirtojen tai rahkasammaleen osuutta tuotteissamme, kuten mullissa, ammattiviljelyn kasvualustoissa ja kuivikkeissa. Samalla pystymme vastaavasti vähentämään turpeen osuutta kyseisissä tuotteissa. Aiemmin testiympäristössä erinomaisiksi toteamamme täysin uudet menetelmät tuodaan nyt laitoksen myötä käytäntöön”, Rantanen kertoo. Jo nyt turpeen osuus Biolanin tuottamasta mullasta on alle 50 %. Töitä on kuitenkin Rantasen mukaan yhä tehtävänä, jotta turpeesta voidaan luopua kokonaan. ”Uskomme vakaasti tuotteiden vastuullisuuden palvelevan pitkällä tähtäimellä sekä ammattiviljelijöitä että kotipuutarhureita. Investoimalla kestävyyteen varmistamme, että Biolan toimittaa tulevaisuudessakin vastuullisimmat ja laadukkaimmat kasvualustat sekä kuiviketuotteet”, hän sanoo. Biolan tarttuu välittömästi tuumasta toimeen ja uuden biokuitulaitoksen rakennustyöt ovat jo käynnissä. Suunnitelman mukaan laitos on toimintakunnossa elokuussa 2022. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle investointituen ja hanke on osa hallituksen ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmaa. Lähde: Biolan OyKommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019