Uutiset
16.08.2021 / Uusi Pori
Kotimatkaunia-näyttely P-gallerialla
Kotimatkaunia-näyttely esittelee välähdyksiä keskeneräiseltä kotimatkalta, jonka päämäärä, koti, on vielä tuntematon. Kodiksi voi ymmärtää fyysisen paikan tai kokemuksen tuttuudesta, tasapainosta ja turvasta. Unet taas ovat henkilökohtaisia maailmoja, jotka kohdataan ja koetaan yksin. Kiireettömällä kotimatkalla annetaan ajatusten lentää, havainnoidaan ympäröivää maailmaa ja haaveillaan päämäärän saavuttamisesta. Näyttelyn teokset ovat syntyneet keväällä 2021 pandemian hiljentämässä vieraassa kaupungissa keskellä kerrostalojen lukemattomia ikkunoita. Ikkunoita, joiden takana tuhannet ja tuhannet tuntemattomat elämät siirtyvät rinnakkain päivästä toiseen. Teoksissa esiintyvät rakennukset toimivat vuoroin kaupunkimiljöönä tapahtumille ja vuoroin vertauskuvana inhimillisille kokemuksille. Monotypiaa, maalausta ja kuivapastelliliituja yhdistelevissä sekatekniikkatöissä vaihtelevat ekspressiivinen, vauhdikas ja luonnosmainen viiva sekä maalauksellisemmat elementit. Ida Rusava (s. 1994) on satakuntalainen kuvataidekasvattaja ja taiteilija, joka valmistui loppuvuodesta 2020 taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta. Tällä hetkellä hän työskentelee kuvataideopettajana Ulvilassa. Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 20.8.2021 klo. 18 alkaen P-gallerialla. Tervetuloa! Lähde: Porin Taiteilijaseura ryKommentit kirjoituksesta
Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Kommentoi kirjoitusta
Viimeisimmät
28.04.2022 » Helsingin Pantti Oy - Mainos02.03.2022 » Helsingin Pantti Oy -Mainos
02.03.2022 » JB-Rengas - Mainos
27.02.2022 » Kevät on jo ovella
27.02.2022 » Häviääkö Ukraina taas maailmankartalta
22.02.2022 » Pepen Maalaus Oy
22.02.2022 » Helsingin Pantti Oy
22.02.2022 » PORI SINFONIETTA VIERAILEE HARJAVALLASSA 3. MAALISKUUTA
22.02.2022 » Satakunnassa 9510 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
22.02.2022 » HYVINVOINTI- JA TERVEYSTAPAHTUMA PORIN PÄÄKIRJASTOSSA
Uutisarkisto
» 04/2022» 03/2022
» 02/2022
» 01/2022
» 12/2021
» 11/2021
» 10/2021
» 09/2021
» 08/2021
» 07/2021
» 06/2021
» 05/2021
» 04/2021
» 03/2021
» 03/2020
» 02/2020
» 01/2020
» 11/2019
» 10/2019
» 07/2019
» 04/2019
» 03/2019